Eilen laittelin miehen puhelimesta muutamalle tietämilleni lähimmille työkontakteille suruviestiä ja pyysin kertomaan eteenpäin.

Aamulla soitin "big bossille", jonka numeron löysin kännykästä. Hän halusikin tulla käymään jonkun toisen miehen työkaverin kanssa tervehtimään ja puhumaan pari käytännön asiaa.

Saimme käynnillä kauniin kukka-asetelman ja koko työporukan surunvalittelut ja terveiset. Työpaikalla olivat myös ilokseni nopeasti laittaneet pyörät pyörimään tehokkaasti ja jo heti aamupäivän aikana ja sain vielä tervehdyskäynnin paperiasioihin ja käytännön asioihin perehtyneen henkilön muodossa, kun olin itse toivonut asioiden ripeähköä hoitoa. Tarvittavia papereita oli jo minua varten täytetty helpottaakseen taakkaani ja laitettu asianmukaiset kirjekuoret osoitteineen mukaan. Arvostan kovasti tuollaista.

Mieheni oli erittäin pidetty ja luotettu työkaveri, jota sielläkin tullaan kovasti kaipaamaan.