Vielä itkusta.

Kyllä, joka päivä itken, vaihtelevasti. En osaa ennustaa aina milloin se tulee, siksi mietinkin tuota työasiaa välillä. Toisaalta pystyin tässä miehen sairastamisenkin ohessa tekemään jonkun verran vuoroja ja enimmäkseen olemaan ihan työiskussa. En entisessä täydellisesti tietenkään, esimiehenikin sanoi että ihan kuin minusta olisi sammutettu jokin palo, vaikka työn hoidankin kunnialla. Ymmärrän täydellisesti mitä hän tarkoitti.

Nauran kyllä joka päivä varmaan jollekin, ohjelmalle, perheen kesken viljeltävälle mustalle huumorille, sarkasmille. Naurusuodatin on kuitenkin nyt tukossa, ei pääse läpi sumusta täydellisesti.

Eräs ystäväni totesi minulle, kun kysyin että enkö pärjääkin aika hyvin, että välillä näyttää siltä, että pärjään ja skarppaan pelottavan hyvin.

Hän ei kuitenkaan asu meillä...

Miksi ihmiset mieltävät joskus, ettei sure tai välitä, jos ei koko ajan huuda kurkku suorana ?

Jonkunhan ne juoksevat asiat pitää hoitaa eteenpäinkin.

Näyttää siltä, että taidamme olla enimmäkseen yksityisesti surijoita.