On niin I K Ä V Ä !
Eilen aamulla lohduton tunne iski vaikka kuinka yritin vältellä sitä ja ajatella, että tämä on päivä muiden joukossa. Enleikynttiläkin oli ollut varattuna jo monta viikkoa. Lapset eivät halunneet lähteä hautausmaalle ja se on ihan ok, ei se mitään piristävää touhua ole. Itsellä oli outo tunne, että on nyt käytävä, vaikken yleensä moista ole harrastanut muiden edesmenneiden kohdalle. Ajattelen vain aina, etteivät he siitä enää hyödy eikä se heitä takaisin tuo.
Nyt oli jollain tavalla ihan kuin kynnyskysymys ja koetinkivi, että pystyn siihen.
Vetäisin huopahatun päähän, joka näppärästi peittää naamaa, varustauduin nenäliinoilla, sytkärillä, enkelikynttilällä ja punaisella posliinienkelillä. Kynttilälyhdyn lasiin kirjoitin miehen nimen, sydämen, elokuisen päivämäärän ja alle "Meillä on ikävä" tekstin ja meidän nimet, myös kissojen ja piirsin niiden nimien viereen vielä tassujen kuvat. Enkelin selkään kirjoitin myös miehen nimen ja sydämen.
Hautausmaalla onnistuin sytyttäessä säheltämään niin, että lyhdystä irtosi enkelijalka, se tippui juuri kun oli syttynyt ja kaatoi pari muutakin kynttilää samalla nurin sammuttaen nekin. Askartelin siinä sitten silmät kyyneleistä sumeina jalkaa takaisin ja toivoin, että saan sen uudestaan syttymään. Onnistuihan sekin lopulta ja sytytin myös sammuneet kaatuneet uudelleen.
Parkkipaikalle kävellessä itkin koko matkan ja ihmeen kaupalla näin ystäväni, jotka olivat myös menossa viemään kynttilöitä haudoille. Pikainen halaus, sanoin, että "mahtava fiilis" ja jatkoin matkaa autolle.
Silmiä kuivailtuani lähdin kotiin ajelemaan ja tuhosin matkalla vielä monta nenäliinaa. Mistä ihmisellä riittääkin sitä nestettä ?
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.