Tänään katsoin Helsingin Herran telkkarista, siinäpä hyvä sarja. Markku ja Maisa oli taas vauhdissa ja oikeen mietin, mitä ne seuraavaksi keksii. Sarjassa eräs nainen alkoi skitsoilla, kun mies oli kattanut pöytään kalliit kahvikupit, ihan piippuleimalla, joita ihmisen pitää muka tavoitella.

Hetken mietin, että ihan kuin itsekin olisin ollut joskus sellainen, joissain asioissa, ja niin olen ollutkin. Se on niin tyhmää, kun näiden asioiden sijaan voisi vain elää, hetki, päivä ja viikko kerrallaan. Ei ne kupit ole niin tärkeitä, se ihminen siinä on.