Luin yhtä blogia, jossa kirjoittaja sairastaa harvinaista leukemiaa. Hän tuumasi siinä, ettei olisi koskaan uskonut toivovansa "jotain perussyöpää" niinkuin nyt toivoo. Ymmärsin täysin mitä hän tarkoitti. Itse sain tänään ystäväni itkemään  (entistä vuolaammin) toteamalla, että ottaisin mieheni puolesta syövän vaikka molempiin rintoihini, niin siltikin paranemismahdollisuudet olisivat huomattavasti paremmat. Miksei voinut tulla vaikka kivessyöpä tai joku muu "tavis" jossa ne inhottavat tilastoprosentit olisivat huomattavasti suotuisammat?

No totta se on. Olen ikävän inhottavan rasittava tilastojen tuijottaja ja siksi samaan aikaan pelkään ja toivon mieheni puolesta. Eihän ne tilastot voi aina olla oikeassa...