Unelmat, haaveet. Inspiroiduin tähän kirjoitukseen eräästä kommentista, jossa kirjoittaja oli hirveän onnellinen omasta elämästään. Kiva niin, mutta ne haaveet siis. Niiden toteutuminen ei aina mene järjestyksessä ja harmillisesti joskus luulet ehtiväsi toteuttamaan niitä toivomassasi järjestyksessä. 
Niin ei ainakaan käynyt meille. Moni asia on toteutunut, liian moni ei. Saimme opiskella (omalla kustannuksellamme toki lainoineen päivineen ) menimme avioon, saimme kaksi tervettä lasta, talon ja lainan, työtä. Muutaman vuoden päästä olisi lapset koulutettu, asuisivat omillaan ja talo maksettu. Kuvio ja haaveet loppuelämästä vain mättävät tässä kohdin jo...

Aiemmin olen saattanut todeta, että suurin osa tutuistamme on eronneet ja karanneet, meillä oli erilaiset tavoitteet ja sen eteen teimmekin työtä, mutta kohtalo puuttui peliin. Mies otettiin pois liian aikaisin ja nyt minä makselen loppulainaa yksin ja talosta puolet omistaa lapset.

Meillä oli haaveena kouluttaa lapset ja sitten myydä talo, ostaa järven rannalta ympärivuotisesti asuttava vähän pienempi talo, meille kahdelle, jossa lapset ja ehkä lapsenlapset sitten olisivat kyläilleet ahkerasti.

Nythän tilanne sitten on se, että joko voin vaikka loppuikäni toki asua tässä tai voimme myydä talon jossain vaiheessa sen ollessa liian iso yhdelle, mutta vastaavasti puolet myyntihinnasta menee lapsille ja puolet minulle. Hmmm...ei mennyt niinkuin strömsössä.

Kuulostaa varmaan itsekkäältä, mutta missä on puolikkaani minusta ja minne jäi järvenrantatalo ? Sitähän ei puolikkaan talon hinnalla osteta.