Minulla on onnea, koska minulla on melkolailla täydelliset appivanhemmat. Eivät turhaan sekaannu meidän elämään ja ymmärtävät huonoja anoppivitsejäni jne. Ainahan pientä säätöä voisi olla, mutta siis yleisesti...
Jouduin kuitenkin sanomaan anopille puhelimessa suoraan mikä on tilanne. He nimittäin mökkeilevät mielellään niin kauan kuin säät sallivat, muutaman tunnin matkan päässä meiltä.
Jos en olisi sanonut ja tilanne muuttuisi vielä huonommaksi, niin vikahan olisi varmaan minun, kun en ajoissa informoinut.
Jotenkin tuntuu, että huolimatta kaikesta siitä voivottelusta ja huokailusta he eivät ehkä oikeasti tajua tilanteen vakavuutta.
Sanoin kuitenkin suoraan, ja ihan vähän kyllästyneenä, että tehkää ihan niinkuin itse päätätte, kun anoppi kyseli pitäisikö tulla vai ei.
Itse en poistuisi paikkakunnalta, jos lapseni olisi sairaalassa, mutta jokainen tyylillään.
Ymmärrän, että heilläkin on sikavaikeaa oman lapsen ollessa kyseessä, mutta kuitenkin pääsääntöisesti minä olen se, joka on tämän arjen pyörityksen muun tuskan ja miehen kunnon romahtamisen katsomisessa suorittanut. Myöskin minä olen asunut ja elänyt tämän miehen kanssa kauemmin, kuin hänen vanhempansa. Uskon tuntevani mieheni paremmin, kuin kukaan muu.
En jaksa tässä hyysätä tai lohduttaa enää muita oman porukan ja itseni kasassa pysymisen lisäksi. Enkä sanoa mitä pitäisi kunkin tehdä tai tekemättä jättää.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.