Minä olin läsnä viimeisellä hetkellä ja sen jälkeenkin. En olisi uskonut, että pystyn, pystyin paremmin kuin hyvin. Se tuntui luonnolliselta, omalta ja halusinkin olla, oman mieheni, lasteni hyvän isän luona.
En edes voisi kuvitella muuta.
Lauantaista en osaa sanoa miten menee, veikkaan korkeintaan että huonosti. Tekisi mieli ottaa vähän auttavaa, pystyisi edes pysymään pystyssä. Voihan toki olla, että tapahtuu taas vastareaktio. Kun näen muiden sortuvan, pysynkin itse pystyssä. Jos osaisin ennustaa, mitään tälläistä ei olisi tapahtunut.

Nyt järjestelen hautajaisia, huomenna (tänään) kiidän teettämään valokuvia, hankkimaan pari kehystä, albumin muistelokuvia varten, treffaan vuokratilan avaimenhaltijan ja teen syömä-ja juomaostoksia muistotilaisuutta varten.