Viikonloppu vilahti jonnekin. Lauantaina olin kaverin synttäreillä ja sieltä suurinpiiretin suoraan menin sunnuntaina työkavereiden kanssa viettämään pikkujouluja. Käytiin syömässä ja sitten saunottiin, laulettiin karaokea ja vaan hengailtiin.

Seurauksena ihan järkyttävä krapula, jota piti sitten tänään (eilen) korjailla, luetaan: siirtää...huokaus :/

Fiilikset taas näin yöllä on sitten sen mukaiset. Paskat.

Olo on NIIN yksinäinen ja synkeä, ettei mitään rajaa. Olisipa joku vieressä ketä voisin halata, kenen kainaloon voisin käpertyä. Enkä tarkoita, että sen pitäisi olla mies, vaan lämmin ihana ystävä, koska miestäkään en takaisin saa. Miten karu totuus, jota en voi hyväksyä. Miksi meidän piti omastamme luopua ? Miksei mun lapsilla ole enää isää ? *parku*

Menipäs ihan hiton synkeäksi...no olin äsken puhelimessa äitini kanssa, joka samaan aikaan selitää luurissa jotain ja samaan aikaan imee nitroa, miettii pitäisikö herättää miehensä ja yökkäilee. Ihan vitun mahtavaa.

En tiedä enää mistään mitään.