On menny vähän kiireissä taas aika, hyvähän sekin on tietysti, niin jää turhat mietinnät vähemmälle. Kävin tällä viikolla lääkärissä kolmannen kerran tämän pitkittyneen flunssani takia. Ei tätä oikeastaan voi flunssaksi enää sanoa, sillä nuhaa, kuumetta eikä kurkkukipua ole, mutta tää hemmetin lima vaan jatkaa oleiluaan nielussa ja keuhkoalueella.

Lääkäri passitti heti (lääkäriasemalla) päivystyksenä minut verikokeisiin ja keuhkokuvaan, koska syödyistä kuureista huolimatta olo ei ole parantunut.

Itse kerkesin jo taas kuvittelemaan ummet ja lammet....

Sain odotella seuraavaan päivään asti tuloksia ja onneksi kuvissa ei näkynyt mitään poikkeavaa ja verikokeetkin olivat ok.

Diagnoosina pitkittynyt hengitysteiden infektio, turvotus ja tulehdustila siis, jonka seurauksena hengitys on välillä hankalaa ja rintakehän alueella tuntuu kipua välillä puristavaa tunnetta. Hoidoksi sain taas uuden hoitavan  diskuskiekon kuukaudeksi, jota tulee käyttää aamuin illoin ja sitten edellisen kerran saatua erimerkkistä hoitavaa ja avaavaa diskusia hengiteltävä lisäksi tarvittaessa.