Hengissä ollaan. Hääpäivä ja 5kk päivä menivät ohi, joista jälkimmäinen eilen töissä pitkässä vuorossa.

En ole vähään aikaan pitänyt vasemmassa nimettömässä sormuksiani, mutta tänä aamuna heräsin ne sormessa. Yöllä sovittelin niitä ja jätin sormeen. Sormuksia on neljä ja ne ovat kultaisia. Ensimmäinen on ohut koristehiottu kihlasormus, seuraava on niinikään ohut sileä rengas, jonka mies teki opiskellessaan käsi-ja taideteollisessa. Sormus on tehty hänen mummonsa ja ukkinsa vihkisormuksen kullasta. Heidän sormuksensa yhdistettiin ja siitä jäi siis kultaa jäljelle. Sitten on meidän vihkisormus muutamalla pienellä timantilla ja neljäntenä on vihkisormuksen kaltainen, mutta isompi ja kalliimpi lahjaksi saamani timanttisormus. Silloin nuorempana ei ollut varaa hirveän kalliiseen vihkisormukseen ja siksi mieheni kerran osti minulle tämän yhden kalliimman sormuksen lisää.

Nyt ne näyttävät vähän oudoilta ja kun katsoin niitä ensimmäiset ajatukseni olivat miten kauniit ne kaikki on ja menevät hukkaan korurasiassa, mutta kun tämä ei ole enää totta