Minulla oli oma sänky miehen sängyn vieressä koko ajan. Hoitajat olivat aivan ihania. Asiallisia, silti samalla "kilttejä" joten heille creditit.

Olin ihan sikaväsynyt tavallaan nukuttuani edellisenä yönä vain reilu 3h, mutta tiesin jo valmiiksi, ettei uni tule. Ja samaan aikaan pelkäsin, että uni tulee. Halusin olla läsnä joka minuutti, joka sekunti, ettei miehellä olisi outoa oloa, vaikkei tajuissaan ollutkaan. Toivon, että hänellä oli alitajuisesti tunne siitä, että olin siinä.

Kipupumpun kautta meni säännöllisesti morfiinia ja hoitajat kävivät katsomassa, kääntämässä ja tukemassa asentoa aina välillä. Jossain vaiheessa havahduin siihen, etten ollut kuullut hoitajan huoneeseen tuloa, vaikka aiemmin olin sen aina kuullut pienen horroksen läpi. Olin hetkeksi torkahtanut väsyksissä.

Aamuneljän aikoihin käännettiin taas asentoa. Miehen hengityksestä kuuli, että se oli raskasta ja jotenkin rohisevaa.