Näitä vaan vielä tulee. Lähikaupassa eräs tuttu, jota en ole nähnyt livenä kesän jälkeen yllätti minut totaalisesti. En huomannut, että hän oli kassalla jo pakkailemassa ja maksamassa, kun menin lunastamaan pullonpalautuskuittia.

Tilanne tuli ihan puun takaa, enkä päässyt pakenemaan paikalta. Kassapojan edessä hän tuli heti halaamaan minua. Ei sanonut sanaakaan sen jälkeen, vaan alkoi maksaa ostoksiaan kortilla.

Olin toiveikas. Toisin kävi, tietysti hänen piti siinä sitten kysyä miten jaksan. No, miten sitä nyt jaksaa ? Sanonko, että huonosti vai oikein hyvin ? Kumpikaan vastaus ei tee kysyjää onnelliseksi.

Pienen mietinnän jälkeen sanoin, että milloin mitenkin.

Sain pullorahat ja pakenin kärryineni kauemmas. Se tunne, kun raastat kärrystä ostoksia kaikkine isoine vessapaperipakkauksineen  ja toivot, että pakkaaja ei saa sinua kiinni parkkipaikalla.